Siri-kirjasarjan ensimmäinen osa Siri ja vedenpaisumus ilmestyi vuonna 2016 Myllylahden kustantamana.

Pitää leikkiä sisällä, sillä ulkona sataa. Entä kun sisälläkin syntyy vedenpaisumus?

Siri haluaisi mennä hyppelemään lätäköihin, mutta isi sanoo, että pitää leikkiä sisällä. Siispä Siri ja Siina aloittavat leikin.

Ensin piirretään Kyöpelinvuoren kartta, sitten rakennetaan huonekaluista vuori. Vedenpaisumus voi alkaa!

Valtavat vesimassat hyökyvät olohuoneeseen, mutta Sirin ja Siinan vuori kestää. Vedenpaisumuksen ansiosta Kyöpelinvuori on nyt myös suojassa tunkeilijoilta.

Mutta missä on Sirin leikkipossu Rampo? Seikkailunhaluista röhkijää saa aina olla pelastamassa kiipeleistä.

Siri ja vedenpaisumus on kuvakirja, jossa lamput muuttuvat flamingoiksi, pehmolelut heräävät eloon, lokit lentävät ulos tapeteista ja Nakki-koirastakin tulee kuolaava merihirviö.

Tutustu ja osta kirja Myllylahden sivuilta.

Lue arvosteluja:

”Siri ja vedenpaisumus on lumoava sinikeltainen kokonaisuus lapsia uhkaavasta vedenpaisumuksesta ja siitä selviämisestä. Teoksen aikana suunnitellaan, rakennetaan ja seikkaillaan, sekä tietysti pelastaudutaan tässäkin täpärästi vaaroista. Koko ajan läsnä on leikki ja todellisuus, sillä miljöön pohjalla pilkottaa olohuone. Ratkaisu on hieno ja toimiva.”

Mari Viertola Turun Sanomissa. Lue arvostelu

”Tarina itsessään tekee kunniaa lapsen ehtymättömälle mielikuvitukselle ja vapaan leikin riemulle.”

lastenkirjakriitikko Päivi Heikkilä-Halttunen Lastenkirjahylly-blogissa. Lue arvostelu

”Siri ja vedenpaisumus on mainio kuvakirja.”

Krista Airola Lukutoukan kulttuuriblogissa. Lue arvostelu

”Siri ja vedenpaisumus on kirja, jota luin ah niin mielelläni lapsilleni! Tarina ja kuvitus herättävät mielenkiinnon jo heti ensimmäisellä aukeamalla, ja pieneen tarinaan on onnistuttu taitavasti rakentamaan monenlaista jännitettä, jolla lukija pysyy valppaana loppuun asti.”

Viivi Handolin Värikäs päivä -lastenkirjablogissa. Lue arvostelu